P/T 2013 vauhdissa Marttilassa
Julkaistu: 04.07.2020 00.00

P/T 2013 vauhdissa Marttilassa

APU:n P/T 2013 -joukkueen vauhdikkaat otteet saivat jatkoa sateisessa Marttilassa, jossa pelattiin P7-piirisarjan kakkosdivaria. Ottelusarja aloitettiin peräti 8-1-voitolla PaiHa:sta. Ottelu olikin koko joukkueelta todella vahva esitys, ja kentällä nähtiin mahtavaa peli-iloa ja onnistumisia jokaiselta pelaajalta. Ottelun vihreän kortin sai ansaitusti APU:n joukkueesta maaleja kuin liukuhihnalta tehtaillut Nico.

Ensimmäistä ottelua seurasi noin 40 minuutin tauko, jonka aikana APU onnistui kadottamaan niin pelivireen kuin -ilonkin johonkin Marttilan sateeseen. Ottelu FC RP Valkoista vastaan sai heti onnettoman alun ruskolaisten kahden nopean maalin myötä, eikä APU löytänyt edellisen ottelun kaltaista virettä. Palloa saatiin kyllä mukavasti vastustajan kenttäpuoliskolle, mutta Ruskon Pallon puolustaessa tehokkaasti koko joukkueena ei kunnollisia maalipaikkoja saatu aikaiseksi. Vaikka loppua kohti otteluun päästiinkin yhä paremmin mukaan, olivat loppulukemat silti murheellisen oloiset 0-7 Ruskon Pallon hyväksi. APU:n vihreä kortti meni Juholle, joka teki kaikkensa hyökkäyspäässä, mutta jäi vain turhan usein liian yksin ruskolaispuolustuksen puristuksessa.

Tappio-ottelua ei ehditty märehtimään onneksi kauaakaan, sillä seuraava ottelu Marttilan Murtoa päästiin aloittamaan lähes heti edellisen ottelun päätyttyä. Tällä kertaa taas APU oli täysin ylivoimainen. Pallo oli jälleen valtaosan pelistä vastustajan päädyssä, ja satunnaiset tilanteet puolustus sai hoidettua mallikkaasti maalivahti Justuksen oltua käytännössä työttömänä. Niinpä lopputulos olikin tällä kertaa APU:n hyväksi 7-0. Aiemmat pelit maalissa uurastanut Jaakob pelasi onnistuneen pelin niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin saaden tällä kertaa vihreän kortin.

Viimeisessä pelissä vastaan asettui PIF, jota vastaan kotiturnauksessa pelattiin tasan 3-3. Maaleja tehtiin tälläkin kertaa kuusi kappaletta, mutta APU oli tällä kertaa maalinteossa vahvempi osapuoli lopputuloksen ollessa 4-2. Ottelun päätyttyä vihreällä kortilla ansaitusti palkittu Justus sai maalissa silti tehdä täyden päivätyön: useat oikein ajoitetut vastaantulot ja onnistunut sijoittuminen maalilla estivät paraislaisten maalintekoyritykset kerta toisensa jälkeen APU:n puolustuksen ollessa ajoittain jo hieman väsynyt ottelurupeaman lähestyessä loppuaan.

Edellä mainittujen vihreän kortin saajien lisäksi peleissä olivat mukana Nelli, Jesse, Miro ja Ossi, ja myös heistä jokaisen otteissa oli havaittavissa selkeää edistystä aiempiin peleihin verrattuna. Kaiken kaikkiaan koko joukkueelta erittäin onnistunut pelipäivä!

Seuraava koitos APU:lla on perjantaina 31. heinäkuuta, jolloin piirisarja jatkuu Sauvon Hakkispaanalla. Kyseiset ottelut toimivat samalla kenraaliharjoituksena Jymy-Cupille, jota päästään pelaamaan heti seuraavana päivänä.

Seuran uusimmat