T06-08 avasi piirisarjan kotivoitolla!
Julkaistu: 10.06.2020 00.00

T06-08 avasi piirisarjan kotivoitolla!

APU:n T06-08 avasi piirisarjan keskiviikkoiltana 10.6 kotipelillä Auran Urheilupuistossa. Lämpömittarin kolkutellessa +24 lukemia vastaan asettui FC Halikon ja SalPan yhteisjoukkue. Vastus tiedettiin ennakolta todella kovaksi ja rehellisyyden nimissä onkin pakko myöntää, että vastustaja myös hallitsi pelitapahtumia suurimman osan ajasta.

Pelin alussa pääsimme iskemään pari kertaa tehokkaasti vastaan ja jo viiden minuutin pelin jälkeen taululla seisoi 2-0 lukemat. Vierailija jatkoi pallon hallintaa, mutta kurinalainen puolustuspeli piti heidät poissa maalintekopaikoilta. Jakson loppua kohden alkoi tossu painamaan ja Halikolle avautuikin avopaikka maalin edustalta, mutta pallo nousi meidän onneksemme maalin yli. Tauolle mentiin siis 2-0 johdossa.

Toisen jakson käsikirjoitus oli pitkälti ensimmäisen jakson toisinto: Halikko hallitsi, me iskimme nopeilla vastahyökkäyksillä. Maaleja tehtiin vuorotellen ja loppuvihellyksen jälkeen todettiin taistelun riittäneen voittoon asti: 4-3. Tästä jatketaan hyvällä fiiliksellä kohti ensi viikon tiistaina pelattavaa vieraspeliä ÅIFK:ta vastaan.

APU - FC Halikko YJ: ottelutilastot

T13 Kakkonen: sarjataulukko

Seuran uusimmat