Naisten kuntofutis, tervetuloa mukaan!
Julkaistu: 25.06.2018 00.00

Naisten kuntofutis, tervetuloa mukaan!

Naisten harrastefutiksessa kasvaa kunto ja peli-into


Syvänvihreä tekonurmi houkuttelee spurttailemaan. Moni nainen on tottunut seisomaan kentän laidalla huoltojoukoissa, mutta miltä tuntuisi laittaa tossut jalkaan ja kuljettaa palloa itse? Siitä pitää ottaa selvä!

Auran Palokunnan Urheilijoiden naisten kuntofutistreenit pidetään kaksi kertaa viikossa, perjantaisin ja sunnuntaisin. Mukaan voi lähteä kuka vain, sillä aiempaa jalkapallo-osaamista ei tarvita, eikä juuri sitä kuntoakaan. Molempia osa-alueita harjoitellaan treeneissä. Perjantaisin harjoituksessa painottuu pelaaminen, sunnuntaisin treenataan tekniikkaa.

Auringonpaisteinen kenttä täyttyy iloisesti juttelevista naisista. Jalkaan vedetään nappikset ja säärisuojat. Sitten hölkkäämään alkulämmittelyä. Kaikki näyttävät siltä että homma on ihan hanskassa. Miten kauan nämä naiset oikein ovat käyneet treeneissä?

–Naisten kuntofutis aloitettiin kesän 2017 lopulla. Idea syntyi siitä, että haluttiin saada pelaavien lasten äideille mahdollisuus itse kokea, millaista joukkueessa pelaaminen on. Mukaan voi kuitenkin tulla hyvin vaikkei olisi lapsia, kertoo joukkueen valmentaja Hannu Jalava.


Suurin osa mukana olevista ei ollut koskaan ennen pelannut jalkapalloa. Taidot ovat siis karttuneet nopeasti. Harrasteryhmän treeneissä ei vedetä otsa rypyssä eikä hampaat irvessä, mutta pelkkää höntsäilyä harjoitukset eivät kuitenkaan ole. Tavoitteena on kehittää omaa kuntoa ja osaamista.

Seuraavaksi siirrytään harjoittelemaan pallon kanssa. Valmentaja ohjeistaa ryhmän neliömuodostelmaan, jossa syötellään palloa toinen tosilleen. Tässä tarvitaan koordinaatiota ja kehonhallintaa. Ja muistia! Kellekäs se pallo viimeksi menikään?

Kuntofutisjoukkueeseen kuuluu parhaillaan noin 25 naista. Osallistujia on myös naapurikunnista. Treeneihin mahtuu lisää, ja toiveena onkin saada yhä uudet naiset innostumaan mukaan kuntofutikseen.

Kuntofutisjoukkue on hiljattain liittynyt harrastejoukkueiden sarjaan, ja edessä on sarjapeli. Toiveissa siintää maalinteko. Ensimmäinen voittokin maittaisi.

Sitä ennen kuitenkin harjoitellaan. Huikat vesipullosta, ja sitten päivän treenissä edetään pelaamiseen. Maalit asetetaan paikoilleen, ryhmä jaetaan kahtia, ja eikun peliä. Kohta naiset huikkailevat toisilleen paikkoja.

–Takana!

–Tääl o!

–Ja MAALI!

Teksti: Sanna Tulonen

Mukaan pääset tästä linkistä ilmoittautumalla:

https://www.auranpalokunnanurheilijat.net/lomakkee...


Seuran uusimmat