Maailman parhaat APUlaiset kokoontuivat kauden päätöstilaisuuten
29.11.2019 10:17 Uutiset / Pääsivusto

APU perhe vietti kauden päätöstä 22.11.2019 OP areenalla

Kauden päätöstä päästiin tänä vuonna viettämään runsain joukoin, kun iso osa APU:n noin 300 jäsenestä perheineen saapui paikalle.

Ohjelman alkuun saatiin kuulla puheenjohtaja Markku Saarisen, toiminnanjohtaja Ralf Nordströmin ja valmennuspäällikkö Hannu Jalavan puheet ja ajatukset tulevasta. Pakollisten puheiden jälkeen olikin sitten vuoro APU voimistelijoiden näyttää osaamistaan valmentaja Noora Palmroosin valvovan silmän alla . Voimistelu onkin tuonut loistavan lisän APU:n lajivalikoimaan, johon tänä päivänä kuuluu jalkapallo, futsal, salibandy ja voimistelu.

Ohjelma jatkui joukkueiden esittelyillä ja kausikertomuksilla, jonka jälkeen siirryttiin palkitsemisiin.

APU palkitsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa menestyjän. Tämä palkinto meni itseoikeutetusti alkukaudesta Turun Palloseuraan siirtyneen APU kasvatti Elias Mäki-Laurilan nimiin. Elias ehti pelata APU:ssa 9 vuotta ennen siirtymistään Palloseuraan, jossa on jo päässyt juhlimaan Etelä-Länsi liigan voittoa ja SM-pronssia.

Vuoden tyttöpelaajaksi valittiin T10-11 joukkueen Meea Jansen, ja vuoden poikapelaajaksi P09-10 joukkueen Jerry Vuorinen. Molemmat pelaajat ovat vuoden aikana osoittaneet sitoutuneisuutta, halua kehittyä, positiivisuutta ja ennen kaikkea olemalla joukkuepelaajia.

Tilaisuudessa palkittiin myös pitkästä ja ansiokkaasta seuratyöstä Ville Antikainen, jonka työ toki vielä jatkuu seuran hallituksessa. Ville on tehnyt pitkän päivätyön seurassa ensin junioripäällikkönä, ja sen jälkeen tominnanjohtajana. On pitkälti Villen ansiota, että seura on tänä päivänä Auranmaan ykkös jalkapalloseura olosuhteiden ja toiminnan laadun muodossa.

Lopuksi päästiin nauttimaan vielä Jymy jäätelöä ja virvokkeita.

Seura haluaa tässä kohtaa myös kiittää kaikkia vanhempia Jymy Cupista. Ilman vanhempien ja seuran toimihenkilöiden panosta ei olisi mahdollista järjestää yhtä Varsinais-Suomen suurinta junioriturnausta. Iso kiitos siis teille kaikille jotka olitte mukana!

Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille. Yhteistyökumppanit ovat iso osa siinä, että pystymme tarjoamaan laadukasta toimintaa kohtuullisilla kustannuksilla lapsille ja nuorille. Yhdessä pystymme jatkossakin takaamaan seuran olemassaolon ja kehittymisen entistä paremmaksi seuraksi kaikille jalkapalloilijoille, voimistelijoille ja salibandyn pelaajille.

Kiitos

Jymy jäätelö

Valtasen Liikenne

Sun Sali

Mäkelän Rakennus

Maarakennus M.Mäkinen

Macron Finland

Auran Kunta

Safire

S-Market Aura

Kyrön Kulta-Kello

Auran Aarteet

Auranmaan Osuuspankki

JPV Engineering

Matin Mainio

Auran Kuljetuspalvelu






   
Lisää uutisia
Auran Palokunnan Urheilijat ry
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031
Kategoriat