Auran Urheilupuisto

Auran urheilupuisto

Auran Palokunnan Urheilijat on vuokrannut Auran kunnalta urheilukentän alueen ja saanut Maaseutu virastolta Leader rahoituksen alueen muuttamiseksi urheilupuistoksi.

Hanke toteutettiin vuosien 2017-2018 aikana ja valmista oli kesäkuussa 2018.

Hankkeen aikana vanhan hiekkakentän päälle rakennettiin täysimittainen nurmikenttä, juoksuradan viereen tehtiin oheistoiminta-alue ja lisäksi rakennettiin ulkokuntosalilaitteilla varustettu alue. Alueelle järjestettiin myös lisää parkkitilaa ja alue siistittiin viihtyisäksi.

Hanke oli iso ja kaikki apu oli tarpeen hankkeen osalta, oli kyse sitten maanrakennustöistä, siirtonurmen levityksestä tai vaikka kastelusta. Kyse ei ollut pelkästään jalkapallosta vaan Auralaisten kehittyvistä liikuntamahdollisuuksista!

Urheilupuiston nimi on myytävänä 5 vuoden sopimuksella, kentän reunaan tulevien laitamainosten osalta sopimukset kestävät 2 vuotta. Otamme vastaan myös lahjoituksia niin yrityksiltä kuin yksityishenkilöiltäkin, lahjoittajien nimet kerätään tauluun urheilupuiston alueelle.

Mikäli kaipaat lisätietoa tai haluat olla mukana tukemassa, ota yhteyttä ralf.nordstrom78@gmail.com



   
Lisää uutisia
Auran Palokunnan Urheilijat ry
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
123
45678910
11121314151617
18192021222324
252627282930
 
Kategoriat